Siis hei anteeksi. Kertokaa, rakkaat lukijani, onko Daniil Harms teidän mielestänne melko tuntematon absurdisti, kuten Turun Sanomat asian esittää? (Tai ehkä ei pidä pistää lehden piikkiin kirjoittajan kapeaa tuntemusta.)
(Tänään Jo-Jo teatterissa saa ensi-iltansa Jatta Stepanoffin ohjaama melko tuntemattoman Harmsin Ensiksikin ja toiseksi -teokseen perustuva näytelmä Olipa kerran olevaisuus)
huhtikuu 19, 2008 kello 12:35 am |
Vaikea sanoa. Jotenkin itse aina ollut tuttu juttu, eikä mitenkään “löytönä”. Toisaalta usein saa myös olla selvittelemässä, ihan kirj.opiskelijoillekin. Että. Mutta tänään TYTillä juuri alettiin suunnittelemaan iskua tuonne Jo-Joon!
huhtikuu 19, 2008 kello 1:44 am |
No ensiksikin tuo harms ei kyllä munkaan mielestä kovin tuntematon ole. Onhan se pokkarina ja kaikkee. Ja toiseksi, ensiksikin ja toiseksi kuuluu lähes jokaisen esittävän taiteen harrastajan unelma “tästä kun sais joskus tehtyä esityksen”-teoksiin.
huhtikuu 19, 2008 kello 8:46 am |
Menkää ihmeessä! Ei ole esitystä, jota en suosittelisi.
Mitä muuten tykkäsitte TPJ:sta? Mitä tykkäsitte kattoon ripustetuista vihreistä verhoista? Entä seinistä? Entä sermistä? Entä…
Joudun korjaamaan omia väittämiäni (kirjallisuudenopiskelijan sisälukutaito kun on vähän mitä on), eli Stepanoffin teos perustuu SEKÄ Ensiksikin ja toiseksi ETTÄ Sattumia -novellikokoelmiin. Mutta tämä ei yhtään poista sisältöä siltä kriittiseltä väittämältänii, että Harmsin tulisi olla tunnettu. Päin vastoin, paheksuu ajatusta “melko tuntemattomasta” yhäti enemmän: kyllä SATTUMIA nyt pitäisi kuulua jokaisen yleissivistykseen!
huhtikuu 19, 2008 kello 3:29 ip |
No Harms nyt ei ole ihan samassa määrin yleissivistyksellinen klassikko kuin vaikka Kafka, Austen, Dostojevski, Goethe, Woolf…
Ero tunnetun ja vähemmän tunnetun välillä menee ehkä siinä, voidaanko olettaa että ihminen, joka ei ole kirjallisuuden “harrastaja” kuitenkin tuntee kirjailinimen. Harms ei esim. itselleni ollut nimenä tuttu ennen opiskelijavuosia, vaikka paljon klassikkoja ja juurikin venäläisiä olin lueskellut.
Mutta: absurdisti? Olen törmännyt tähän ismiin aiemminkin, mutta se on sisällöltään jotenkin hämärä.
Avantgardisti, futuristi, surrealisti, dadaisti kertovat heti jotain, toimivat merkkeinä, jotka helpottavat yleistä sijoittamista maailmankirjallisuuden kartalle. Ne olivat myös aikanaan innokkaitten oppilasten omaksumia ja omassa taidepuheessaan vilauttamia ismejä.
Mikä se sellainen absurdismi on? (Olisiko muuten lähinnä näytelmäkirjallisuuden termejä ja siksi minulle vieraampi?)
huhtikuu 19, 2008 kello 5:05 ip |
No niin. Ja taas täytyy ottaa sanoja takas. Olet oikeassa, kyseessä ei ole absurdISMI, vaan on tapana puhua absurdista. (Pitipä muuten tarkistaa ja kyllähän tuo absurdismi tosiaan taisi tarttua kirjoitukseeni tuolta TS:n puffista.)
En ole itse tainnut ennen absurdismista puhua, en muista ainakaan. Käsittääkseni absurdin kohdalla ei ole koskaan ollut minkäänlaista koulukuntaa, mitään tiettyjä yleisiä absurdistisia (sic) piirteitä tai tapoja (joita voisin heti noihin esittämiisi ismeihin liittää) eikä sitä voi sitoa mihinkään tiettyyn aikaan. Kyse on pikemminkin näkemis- tai olemistavasta. Absurdi liittyy tiiviisti eksistentialistiseen maailmankatsomukseen, mutta hyvinkin paljon varhaisemmasta kirjallisuudesta on löydettävissä absurdia (vaikkapa joitakin Shakespearen näytelmiä on toisinaan luonnehdittu absurdeiksi).
Siltikään en tiedä tuosta kytkenästä lähinnä näytelmäkirjallisuuteen. Toki sieltäkin tulee heti mieleen vaikkapa Becket ja Artaud, mutta laajemmalti minä käsitän absurdin kuitenkin (kauno)kirjallisuuden piirteeksi.
huhtikuu 19, 2008 kello 10:41 ip |
Googletin esitystäni, ja löysin tämän blogin! Hienoa!
Mietin samaa tuosta puffista, onko se Harms sitten niin tuntematon? Joku yllä sanoi, että eihän hän mikään Dostojevski ole, mutta tunnettu kuitenkin.
Absurdismi on tyylisuunta, siitä puhutaan yleisesti teatterissa, näytelmäkirjallisuudessa ja käsittääkseni kirjallisuudessakin. On helppo ymmärtää, että se merkitsee sitä paradoksaalista maailmaa, jota esim. Beckett ja Genet ovat teksteihinsä ja näytelmiinsä luoneet. Asiat ovat absurdeja, absurdismi on suunta ja keino.
Tulkaahan katsomaan!
huhtikuu 20, 2008 kello 7:08 ip |
No katos perkele…löytyihän se absurdismi wikipediastakin.
Haluan vielä itkeä ja valittaa, että absurdeilla henkilöillä ja tilanteilla on niin pitkä historiansa kirjallisuudessa, paljon ennen 1900-luvun Godot’n vartojia… niin pitkä ja niin laaja, että tuollainen absurdismin käsite tuntuu jäävän sisällöltään hämäräksi.
Vaan tuollainen päällekkäisyys ja epäselvyys taitaa olla kaikkien ismien ongelma, jos se nyt edes on ongelma.
Katsos nyt Sanna, kirjoitat ihan mitä tahansa (vaikka vahingossa jonkin suunnilleen muistamasi sanan väärin) niin kyllä siitä joku on koulukunnan ja suuntauksen jo ehtinyt kehittämään!
huhtikuu 21, 2008 kello 8:51 am |
Hmpf. Kitisen takaisin. Ensinnäkin: eikö kirjallisuudentutkija tiedä, että wiki on epäpätevä lähde väitteiden tukena ;) Toisekseen: okei okei. Myönnän minäkin nyt nähneeni käsitteen ‘absurdismi’ käytön. Kaivon naftaliinista tutkimussuunnitelmassa käyttämäni The Absurd in Literature -raamatun ja kyllä siellä mainittiin parissa kohdassa absurdismi (vain kirjailijoiden kohdalla, esim. Daniil Kharms as minimalist-absurdist), mutta tätä ei mitenkään enempää avattu. Uskon, että näissä maininnoissa on kyse kirjoittajan lipsahduksista tai sitä käytetään vain käytännön syistä kuvatessa henkilöä. Yleisesti teoksessa puhutaan absurdista!!! Ha!
huhtikuu 24, 2008 kello 12:57 ip |
Huh huh…kirjallisuustieteilijät…=)